Rakastan siivoamista. Pölyä nenässä ja hyvää musiikkia.

Sitten tulee koira kuraisine tassuineen.

Ihmeellinen on elämä ja siihen tapaan.

Aamulla kun tuntuu, että voi juuri ja juuri kääntää päätään katsoakseen herätyskelloa, on lähes ihme että pystyy suorittamaan muita älyllisiä toimintoja. Kuten esimerkiksi tajuamaan, että on hankala hengittää. Minä, ihminen, normaalisti hengittävä, kuuleva ja näkevä olento, joka on 99% ajasta terve. Minulla on tapana säikähtää pieniäkin asioita. Jos pää on jostain syystä kipeä, epäilen heti kuolevani seuraavana päivänä. Jos rintaan pistää, sama toistuu jälleen. Typerää pelkoa, tiedän. Mutta että ongelmia hengityksen kanssa? Toivottavasti tämä menee ohi, ei minulla juuri nyt olisi aikaa sellaiselle.

Nettiä on helppo vastustaa. Sitä vain kulkee tietokoneen ohi, joka pönöttää kutsuvana pöydällä ja yrittää epätoivoisesti flirttailla kanssani. Ei anna periksi houkutukselle. Sitten sitä kuitenkin huomaa tapittavansa kelloa, selaavansa samaa lehteä kymmenettä kertaa ja tutkivansa jälleen ruokakaappeja ja pörräävänsä television ihmeellisessä "24/7 täyttä roskaa, takaamme tämän tai et saa rahojasi takaisin, mutta sen sijaan voit aivan hyvin maksaa itse, nyt vain 39,99e + alv!" maailmassa. Miten Internet voisi olla yhtään huonompi vaihtoehto? Siinä sitä mennään taas. Onko nettiä helppo vastustaa?

Hei vain. Käyttäjänimeni on siis Nofy ja raapustukseni ovat vaihtelevasti joko hyvinkin pohtivia tai sitten tyhjäpäistä höpinää. En ole itsekään yhtään varma tulevasta, blogin varsinaisesta tarkoituksesta ja sisällöstä, mutta jollain sitä on aloitettava!

Kaikesta pitää siihen asti, kunnes huomaa kyseisten asioiden huonot puolet.

Rakkaus kahviin saattaa olla vaarassa kadota, kun aamun ainut henkireikä paljastuukin karmeaksi makuyhdistelmäksi hammastahnan kanssa. Kukaan ei varoittanut pesemästä hampaita ennen kahvin juontia. Millä minä muuten käynnistyn aamuisin? Teellä? Ei saa naurattaa. Joka tapauksessa, pitkän pohdinnan jälkeen kahvi saa anteeksi ja suhde jatkuu lähes onnellisena. Toinen ongelma joka sulostuttaa arkiaamuja, on kyyti kouluun julkisella kulkupelillä. Kuka sanoikaan että esimerkiksi junalla matkustaessa on mukava tarkkailla muita ihmisiä ja pohtia heidän historiaansa aina mummontädinpikkuserkunkaimaan saakka? Varsinkaan kahviepisodin jälkeen en ole valmis siihen, että kiinnostunut silmäpari tutkailee minua siihen malliin, että alan itsekin epäillä sotkeneeni suupieleni mustikkaan. Tai varaudun vähintääkin siihen että minulla on kokonainen parsakaali hampaiden välissä. Lyhyt, mutta varsin porautuva katse ja napit korviin. Rouva "Minulla ei ole elämää, mutta sinulla olisi varmaan kiinnostava sellainen" X ymmärtää yskän ja valitsee seuraavan kohteen. Hyvät naiset ja herrat, hän on maanantai aamujenne ilo, tosi elämän Ulla.

Musiikkiriippuvaisena ja nykyteknologian ihmetyksien, kuten mp3- soittimen fanaattisena käyttäjänä yksinäiset kävelyhetkeni eivät ole koskaan yksinäisiä.

... Kunnes ääntä ei enää kuulu ja akku tai patterit ovat lopussa. Miten ihmeessä luulet lataavasi soittimen metsässä? Kaivatko kenties patterit esiin sammaloituneen kiven alta? Yhtäkkiä onkin erittäin pimeää, erittäin yksinäistä ja erittäin myöhä. Yhtäkkiä sijainti onkin keskellä ei mitään ja ympärillä aina vain enemmän ei mitään. Miten sellaisista tilanteista tulisi selviytyä? Minun laululahjoillani ei ainakaan siivitetä loppua matkaa iltalenkistä, ei sittenkään vaikka paikalla olisivat ainoastaan oravat ja minä.